Se on jännä miten sitä ryhtyy ajattelemaan kaikki kauniit tai vähemmän kauniit asiat valokuvina. Voiko sitä sanoa mielenvikaisuudeksi vai luovuudeksi?

Ja kuinka tuo tuttu lause, "kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa", voikaan olla niin totta. Tai riippuu katsojasta.

Olen 38 vuotias nainen ja asustelen tyttäreni kanssa Koskella TL,  joka on pieni kunta mutta silti lähellä kaikkea.   

Valokuvaus on minulle niin sanottu "pakkomielle" ja tästä pakkomielteestä johtuen, laitoin parisen vuotta sitten tauolle 19 vuoden varhaiskasvatus hommat ja lähdin opiskelemaan Novidaan media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkintoa. Tavoitteena suunnata opinnot valokuvaukseen ja kuvan käsittelyyn. Toki matkan varrelta tarttui mukaan, myös videokuvauksen jalo taito sekä paljon muita hyödyllisiä taitoja/tietoja.

Työelämään takaisin palanneena, voi sanoa että valokuvaus on ihanaa vastapainoa työnhulinalle.

Kotona minut kiireisenä pitää 6vuotias neitokainen, joka on joutunut usein kameran uhriksi. Rakastan lapsikuvauksia, sillä se aitous ja ilo joka välittyy kuvaan on jotain niin ainutlaatuista.

Valokuvaus on asia jota ei voi koskaan osata liikaa, koko ajan pitää kehittää itseään ja kokeilla erilaisia asioita. Se on tämän jutun suola ja kaikki muu tulee sokerina päälle.

Tykkään myös kuvata TFCD meiningillä joten saa ottaa senkin puolesta yhteyttä!